Slider

Missä majoittua Seychelleillä? Osa 1 - Mahe

keskiviikko 10. joulukuuta 2014


Kävimme Seychelleillä kaksi vuotta sitten joulun pyhien aikaan. Silloin sinne oli tarjolla kaikkein edullisimmat lennot hyvillä yhteyksillä. Verrattuna siis muutamiin Karibian ja Aasian kohteisiin, mitä olimme ensisijaisesti ajatelleet. Mutta jos nyt Seychelleille pääsee edullisesti ja helposti, niin mikä jottei.

Ranta Mahen itärannikolla


Majoitus sitten. Olisikohan se myös edullista? No, riippuu siitä minkätasoista majoitusta hakee. Mutta miljonääri ei Seychelleillä kuitenkaan tarvitse olla (ja jos olet, niin rahasi pääset kyllä helposti tuhlaamaan jo ihan majoitukseen). Majoitusvaihtoehtoja löytyy monen hintaisia ja tasoisia. Muutamalla kympillä saa huoneiston, jossa voi halutessaan itse kokkailla ruokansa. Me päädyttiin resort-majoituksiin, mutta halvimpiin sellaisiin uuden vuoden majoitusta lukuunottamatta, minkä onnekkaasta ylennyksestä sviittiin jo aiemmin kirjoittelinkin.

Seychelleille voi siis lähteä luksuslomalle, reppureissaamaan, tai jotain siitä välistä. Kaikkeen löytyy tarjontaa.

Oma ennakkoajatukseni oli, että Seycheillit on pelkkä luksuslomakohde. Ei se ollutkaan. Se ei ollut myöskään turistien valloittama, mitä myös olin ennen Seychelleillä käyntiä ajatellut. 


Missä päin Seychellejä majoittua?
Yksi haasteellisemmista, tai ainakin aikaavievimmistä, asioista matkaillessa on päättää, mistä päin kannattaa varata majoitus. Helpommaksi Seychellien kohdalla asiaa ei tee se, että majoituksen voi valita kolmen pääsaaren lisäksi myös usealta pienemmältä saarelta.

Jos haluaa olla omatoimisen aktiivinen, niin kolmen pääsaaren majoitusvaihtoehdot ovat varmasti ne, mistä kannattaa lähteä valitsemaan. Toki osan matkasta voi viettää tässäkin tapauksessa saarella, missä omaa hotellia lukuunottamatta ei ole mitään muuta. Yhteen kohteeseen ei missään tapauksessa kannatakaan jäädä. Pari viikkoa voi helposti jakaa pariin-kolmeen, tai vaikka neljäänkin eri majoitukseen ilman, että matkasta tulee jatkuvaa pakkaamista ja paikasta toiseen siirtymistä.

Seychellien pääsaari Mahe
Sijainti on majoituksissa erittäin tärkeässä asemassa Seychelleillä, etenkin suurimmalla Mahen saarella. Paikallisbussit kulkevat kyllä jokseenkin kätevästi ja ovat todella edullisia. Matka pysäkille ei välttämättä ole kuitenkaan mikään paras mahdollinen. Saaren sisäosa on hyvin vuoristoista, ja osa teistä niin jyrkkiä, että jopa autoilla on vaikeuksia päästä niihin. En edes haluaisi kuvitella, mitä olisi kävellä sellaista ylämäkeä matkalaukun tai rinkan kanssa.



Ensimmäinen Seychellien majoituksemme, Berjaya Beau Vallon Bay Resort & Casino, oli Mahen pohjoisosassa Beau Vallon -rannalla. Alueella on muutamia resorteja, ravintoloita ja kauppoja. Mikään yli-turistinen alue ei ollut, niin kuin ei mikään muukaan osa Seychelleistä. Lisäksi sieltä pääsi todella helposti ja edullisesti paikallisbusseilla muihin osiin saarta. Ja jos tuulet osuvat kohdalle, niin leijasurffaajillekin rannalla olisi tilaa.

Katukuvaa Beau Vallon Beachin läheltä.


Hotelli on jo vanha, eikä meidän huoneessa ollut parveketta, mutta se sijaitsi rannalla, kaiken mahdollisen läheisyydessä, hotellilla on kaksi ravintolaa, uima-allasalue ja heillä oli ilmainen shuttle-bussi saaren pääkaupunkiin Victoriaan useita kertoja päivässä. Eli kaikin puolin kelpo valinta edulliseksi resort-majoitukseksi.



Albizia lodge Mahen sisämaassa
Loman päätteeksi olimme vielä kaksi yötä Mahen saarella. Tähän valitsimme pienen Bed and Breakfast -majoituksen, Albizia Lodgen, lentokentän läheltä. Virhe. Majoitus oli juuri siellä vuoren rinteellä, erittäin jyrkän tien keskellä, ja bussille oli sen verran matkaa, että ilman autoa sieltä ei pystynyt liikkumaan.

Ylämäki ei näytä yhtään niin jyrkältä kuin mitä se oikeasti on. Jyrkkä se oli.


Majoituksen omistajatkin sen tiesivät, ja veloittivat pilviä hipoavia summia siitä, että veivät meidät rannalle ja noutivat takaisin. Illalliseenkaan ei ollut täten muuta vaihtoehtoa kuin syödä majoituksen tekemää ruokaa - eli sitä, mitä he sinä iltana päättivät tehdä. En valitsisi tätä paikkaa uudelleen, enkä sitä suosittelisi kenellekään muullekaan. Fiilis majoituksessa oli se, että muu heitä ei kiinnosta kuin se, että saavat jokaiselta majoittujalta niin paljon rahaa kuin mahdollista. Onneksi olimme siellä vain sen kaksi yötä.




Kahden Mahen majoituksen väliajan lomastamme majoituimme Praslinin saarella. Siitä ja La Diguen saaresta seuraavassa postauksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan