Slider

Barbadoksen ravintolat

torstai 23. huhtikuuta 2015

Ja vielä kerran Barbados. Surffipostauksiin valokuvia plärätessäni vastaan tuli mahtavia ravintolakuvia ja -muistoja. Täytyyhän nekin vielä jakaa.

Mitä Karibialla syödään? No, riisiä ja papuja sekä kanaa, kalaa tai lihaa. Vai syödäänkö sittenkään? Joillain saarilla ihan varmasti, ja kaikilla niitä on tarjolla. Mutta mitä paikalliset barbadoslaiset syövät? Ehkä kotonaan riisiä ja papuja, mutta eivät ulkona syödessään. He söivät friteerattua kanaa. Nimittäin joka kulmalta löytyi KFC, ja jokaikinen niistä tupaten täynnä paikallisia :D

KFC:n äärimmäistä suosiota vieläkin huvittavampaa oli se, että friteerattuihin kanoihin keskittyneiden ravintoloiden pihassa käyskenteli mitäpä muitakaan kuin kanoja. Hih :) Toisaalta voi ajatella tarjoiltavan ruuan olevan ainakin tuoretta. Emme testanneet.



Oikeitakin ravintoloita
On Barbadoksella toki paljon oikeitakin ravintoloita. Itseasiassa paljon enemmän kuin olin osannut ennakkoon ajatellakaan. Ja vieläpä todella hyviä ravintoloita.

Auringonlaskuravintola Luna tarjoili meille maukkaan lähiruokamenun, ja vieläpä kohtuulliseen hintaan (lue postaus ravintolasta tästä linkistä).





Parhaat rantaburgerit meille tarjoili Silver Sandsilla deAction -surffikoulun rantabaari (lue lisää tästä linkistä).



Kunnon paikallisen lounaan kävimme syömässä Bridgetownissa. Tätä Karibialta olin odottanutkin, eikä tuottanut pettymystä :) (Lue postaus ravintolasta tästä linkistä)



Parasta kalaa sai ehdottomasti Oistins Fish Fry -kalatorilta, perjantaisin hyvien bileiden kera (lue lisää tästä linkistä).




Karibialaista ja aasialaista yhdistelevä Naru-ravintola
Toinen upea auringonlaskuravintola, jossa saimme upean illallisen oli Naru-ravintola Rockley Beachin lähellä, aivan rannalla. Meillä oli pöytävaraus heti ravintolan aukeamisen aikaan, ja saimme erinomaisen reunapöydän auringonlaskun ihastelemiseen.




Ravintola sai täydet pisteet heti alussa. Tarjoilija toi minulle mocktail-menun!



Ilmeisesti pelkkää sushia syömällä ravintolan laskusta olisi saanut suurenkin, mutta koska raskaana sushi on kiellettyjen listalla, tuli kahden hengen kolmen ruokalajin dinneristä juomineen vain noin sadan jenkkidollarin lasku. Ja ruoka oli erinomaista! Taas muut annokset tuli nautittua ilman kameroiden läsnäoloa. Jälkkäristä maltoin napata kuvan.



Barbadoksen länsirannikolla olisi ollut vielä iso kasa hyviä ravintoloita. Sieltä löytyy niitä, joihin ei ihan missä tahansa asussa päästetä sisään, ja loppulasku olisi minimissään yhdeltä 150 jenkkidollarin luokkaa - ilman juomia. Toki siellä olisi ollut edullisempiakin hyviä vaihtoehtoja, mutta nekin jäi meiltä testaamatta. Niitä listailin aiemmin, ja listaa voit lukea tästä linkistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Testissä Amazonin suosituin uimapuku - paras uimapuku ikinä!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan